Valitse ikkunat ja ovet persoonasi mukaan

Olen asunut lapsuuteni isäni rakentamassa rintamiestalossa Helsingin Jollaksessa. Isoisälläni oli talo- ja huonekalutehdas Kylmäkoskella ja talo oli oman tehtaan tuote. Kun minä synnyin, oli perheemme asunut talossa jo seitsemän vuotta. On hassua, kuinka sitä muistaa jokaisen nurkankin siitä talosta.

Yhtenä kesänä äitini, jolla oli pistämättömän hyvä maku ja tyylitaju, teki jotain täysin käsittämätöntä. Hän maalasi keltaisen kotitalomme ulko-oven mustalla kiiltävällä maalilla. Häpesin sitä ovea. Kaikkien muiden ovet alueella olivat jotenkin näkymättömiä. Meidän ovi huusi olemassaoloaan kauas tielle saakka. No lapsethan ovat ihmeellisiä ja eivätkä halua erottua joukosta. Tänään ymmärrän, että äitini oli nero. Se ovihan oli aivan huippu. Ja parasta siinä oli juuri se, että se huusi olemassaoloaan pihaportin ulkopuolelle asti. Usein sanotaan, että eteinen on kodin käyntikortti, mutta ei se ole.

Kokeile Piklas-verkkokaupassa  suunnitteluohjelmalla, miten ovien ilme muuttuu rohkeilla värivalinnoilla ja tutustu  Asiakaskokemuksiin.

Kodin käyntikortti on ulko-ovi. Ulko-ovi on ensimmäinen asia, joka kertoo jotain kodin asukkaista ja tyylistä. Se kuiskaa ensimmäiset sanat siitä mitä on odotettavissa, kun astutaan oven sisäpuolelle. Siksi oven valintaan kannattaa käyttää aikaa ja ajatuksia, eikä kannata heti valita kaikkein ilmeisintä vaihtoehtoa, jos rohkeutta yhtään riittää, kannattaa harkita ulko-ovi niin, että se huomataan. Se on tietysti tärkeä asia jo siitäkin syystä, että vieras tietää, missä kodin pääovi sijaitsee. Joskus talojen julkisivut ovat sen kaltaisia, ettei voi olla aivan varma, mikä se pääovi on. Sivuovi saakoon siis vaatimattomamman ulkonäön ja pääovi loistakoon varmana omasta itsestään. On ikävä tunne seisoa oven takana koputtelemassa hiukan epävarmana siitä, onko oikean oven takana vai ei.

Vastaväreillä syntyy persoonallinen sisääntulo. Kaunis Kartano-pääovi löytyy Mahti-mallistosta, jonka versioita voit kokeilla verkkokaupassa.

Ulko-oven väri voi mieluusti olla täysin rakennuksen muusta pinnasta poikkeava, kuten äitini hienosti oivalsi maalatessaan vaalean keltaisen talon oven mustaksi. Oli siinä särmää!

Valitse oven sisäpuolen väri sisustuksen ehdoilla. Suunnitteluohjelmalla voit testata ikkunoiden ja ovien värejä.

Oven valinnassa kannattaa muistaa myös eteinen. Piklaksen ovet saa kaksivärisinä siten, että ulkopuoli ja sisäpuoli ovat eriväriset. Ulkoapäin oven täytyy erottua, sisäänkäynti merkitään selkeästi, mutta sisäpuolella ovi muuttuu sisustukselliseksi asiaksi ja sen väri on valittava eri kriteereillä. Se voi olla huomion keskipiste sisäpuolellakin, tai sen annetaan kadota näkyvistä ja huomio voi kiinnittyä kodin muihin asioihin.

Omakotitalon ikkunat ovat parhaimmillaan kodin maisemataulu. Puuosien kuultosävyjä on 12 erilaista.

Ovien lisäksi ikkunoilla on suuri merkitys talon ilmeeseen. Kaikessa rakentamisessa ja sisustuksessa minun mielestäni tärkeintä on aitous ja itselle tekemisen tärkeys. Ei pitäisi miettiä koskaan sitä mitä muut ajattelevat ja mikä on trendissä, vaan pitäisi olla uskollinen omalle maulle ja pohtia tarkoin sitä mistä itse oikeasti pitää. Kannattaa myös kyseenalaistaa ns. yleistä tapaa tehdä asioita.

Sisusta ikkunoilla ja ovilla. Piklas-kuultosävyt ovat kevyempi vaihtoehto, peittomaalivärejä on yli 200. Verkkokaupan suunnitteluohjelmalla näet reaaliaikaisen mallikuvan.

Lasiset ikkunat tulivat taloihin 1700-luvulla, jolloin ei vielä pystytty valmistamaan suuria lasipintoja. Siksi ikkunat olivat pikkuruutuisia. Nykyään ikkunat voivat olla lähes kuinka suuria tahansa. Ikkunan tehtävänä on tuoda kotiin paitsi valoa, myös näyttää maisema. Miettisin tarkkaan haluanko ruuduttaa ikkunoista näkyvän maiseman ristikolla, joka asennetaan suuren ja hienon lasipinnan päälle. Se on aika teennäistä, koska siihen ei ole mitään käytännön sanelemaa syytä. Perinteisen, uuden puutalon ilme ei kärsi siitä, ettei sen ikkunat ole pientä ruudukkoa.

Ikkunat voivat tuoda upeaa ilmettä kotiin asettelulla, muodoilla ja väreillä. Itse olen aika yksinkertaisten muotojen ystävä. Rakastan suuria ikkunoita, jotka nousevat lattianrajasta mahdollisimman ylös. Mitä yksinkertaisempi rakenne, sen kauniimpi lopputulos.

Ikkunoiden sisäpuolen värit voi valita vaikka huonekohtaisesti. Suunnittele kotiisi sopivia sävyjä verkkokaupassa.

Jos ikkunoiden puitteiden halutaan olevan värilliset, kannattaa muistaa, että puitteen väri värjää myös sisään tuleva n valon sävyä. Jos vaikkapa makuuhuoneeseen halutaan viileää valoa, voivat puitteet olla siniset. Väreillä voi leikitellä myös talon julkisivussa. Yksinkertaisen ja pelkistetyn julkisivun koruna voivat olla värilliset ikkunanpuitteet ja ovi. Ovien ja ikkunoiden erona minusta on se, että ovi kutsuu sisälle ja ikkuna haluaa näyttää maiseman ja antaa valon. Ovi antaa turvaa ja ikkuna näyttää maailman kauneuden.

Hanna Sumari

Kirjoittaja on toimittaja Hanna Sumari, joka tunnetaan television sisustusohjelmista, joista ensimmäinen oli legendaarinen Joka kodin asuntomarkkinat. Sen jälkeen hän teki 10 vuotta suunnittelemaansa T.i.l.a. –ohjelmaa, joka varsinaisesti aloitti sisustusohjelmien boomin televisiossa. Suomen kaunein koti –ohjelman tuomari hän on ollut kaikkina kausina ja jatkaa ohjelmassa edelleen. Hanna on myös suosittu ja välillä vahvastikin kantaa ottava bloggari.

Jaa tämä artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn

Lue vielä nämä

Piklas ikkunoiden ja ulko-ovien tilaaminen on tehty helpoksi, mikä vaihtoehdoista tuntuu sinusta parhaalta?

Varaa maksuton
suunnittelupalvelu

Asiantuntijamme auttavat mielellään suunnittelussa sekä tilaamisessa. Tarvittaessa voitte sopia myös maksuttoman mitta- ja suunnittelukäynnin kohteeseesi.

Lähetä
tarjouspyyntö

Tehtaamme asiantuntija valitsee kohteeseesi parhaiten soveltuvat tuotteet ja tekee niistä tarjouksen. Jos haluat tilata tuotteet asennettuna, niin tarjouspyyntöösi vastaa kohdettasi lähin Valtuutettu PiklasKumppani.

Suunnittele & tee
tilaus verkkokaupassa

Verkkokaupassa voit valita tuotteet ja niihin tarvittavat ominaisuudet ja lisävarusteet. Voit tilata tuotteet asennettuna tai ilman asennusta ostoskorista, jossa näet sekä tuotteiden että palvelun hinnan heti.

Jaakko Sonninen

Haluaisin ilmaisen kartoituskäynnin

Mikko Väisänen

Haluaisin ilmaisen kartoituskäynnin

Janne Väisänen

Haluaisin ilmaisen kartoituskäynnin

Petri Kuukasjärvi

Haluaisin ilmaisen kartoituskäynnin

Rainer Renkonen

Jag betjänar även på svenska

Puhelin:
050 536 2624

Sähköposti:
rainer.renkonen@multi.fi

Kotisivut:
https://multiglas.fi/fi/

Haluaisin ilmaisen kartoituskäynnin

Haluaisin ilmaisen kartoituskäynnin

Haluaisin ilmaisen kartoituskäynnin

Olli Koskelo

Puhelin:
044 0305 900

Sähköposti:
info@olara.fi

Kotisivut
https://www.olara.fi

Haluaisin ilmaisen kartoituskäynnin

Haluaisin ilmaisen kartoituskäynnin

Mika Mäkipere

Haluaisin ilmaisen kartoituskäynnin

Tomi Järvensivu

Haluaisin ilmaisen kartoituskäynnin

Tomi Weckman

Puhelin:
050 366 6412

Sähköposti:
wectom@gmail.com

Kotisivut
http://www.wectom.fi

Haluaisin ilmaisen kartoituskäynnin